perjantai 10. kesäkuuta 2016

ENÄÄ MUUTAMA PÄIVÄ

Mä ajattelin että nyt olis aika herättää tää blogi taas eloon ja kertoa vähän mun fiiliksistä. Mä lennän Washignton D.C:hen ensi maanantaina ja palaan Suomeen kesäkuun 16. päivä eli mulla on enää vain muutama hassu päivä vaihtoa jäljellä. Ihan hullua, ei tätä ajankulua pysty käsittämään. Just mä lähdin ja nyt mä jo tuun takas.

Mä oon oikeastaan todella innoissani palaamssa Suomeen. En millään jaksa odottaa että pääsen taas syömään oikeeta, suomalaista ruokaa (oon niin täynnä pizzaa ja hamppareita) ja nauttimaan Suomen kesästä. Mä oon oppinut vaihdossa arvostamaan niitä ihan arkipäiväisiäkin juttuja ja mä tuun hyppimään onnesta kun pääsen vihdoin ja viimein syömään suomalaisia karkkeja ja nukkumaan omaan sänkyyn. Mun mielestä on hassua ajatella että mä muka joskus asuin Suomessa, se nimittäin tuntuu nyt vain joltain kaukaselta muistolta. Mä oon niin tottunut tähän elämään täällä, että vaikea uskoa että en sunnuntain jälkeen tuu näitä arkipäiväisiä juttuja enää ikinä tekemään.
Mä oon koko vaihdon ajan kokenut jonkinlaista kroonista ikävää, vaikka mä kyllä sopeuduin tänne jo kauan sitten. Ikävään kyllä tottuu, mutta mulla se ei ole missään vaiheessa kokonaan lähtenyt ja Suomi on kyllä ollut enemmän tai vähemmän melkein päivittäin mielessä. Mua oikestaan vähän pelottaa, että mitä jos mä Suomeen palatessa alan tuntemaan samaa ikävää jenkkejä kohtaan. Mua myös pelottaa, että vaikka mä tykkään mun olosta täällä, odotan Suomeen paluuta tosi innoissani, mutta mitä jos mä tipunkin sieltä pilvilinnoista alas kun Suomeen palaan ja huomaan, että ei se elämä ollutkaan sitä samaa mitä mä kuvittelin. Ja todennäköisesti se ei tulekkaan olemaan, koska kyllä se arki lopulta tulee vastaan.

Tää vuosi on ollut todella rankka mutta samalla niin opettavainen, että se tekee tästä vuodesta just niin upean. Mä oon päässyt elämään toisessa kulttuurissa, opiskellut oikeassa High Schoolissa, päässyt käymään seitsemässä eri osavaltiossa, nähnyt upeita paikkoja ja viimeisimpänä muttei vähäisempänä saanut uuden perheen ja paljon uusia kavereita toiselta puolelta maailmaa. Jos olisin viettänyt viimiset kymmenen kuukautta Suomessa, multa olis jäänyt välistä monta tärkeää elämän oppintuntia ja satoja kokemuksia kokematta. Mutta koska tää vuosi on ollut yhtä pyöritystä, sopeutumista ja uusien asioiden oppimsita, mulla on nyt oikeastaan fiilis että kun mä Suomeen palaan ja sopeudun, niin mua ei kyllä vähään aikaan saa minnekkään lähtemään pidemmäksi aikaa. Tietenkin se fiilis saattaa muuttua kun joutuu kohtaamaan arjen, ja sitten mun täytyykin samantien päästä uudelleen matkaan. Nyt fiilis on kuitenkin se, että odotan innolla Suomeen paluuta ja normaaliin elämään palaamista sekä sitä, ettei tarvitse enää ajatella että "pian mä jouduin lähtemään ja jättämään kaiken".
Näin omaa kokemusta ajatelleena, mä suosittelen vaihtoa ihan jokaiselle joka tykkää haasteista ja pienestä jännityksestä elämässä. Tärkeää on myös osata kohdata erilaisia tilanteita ja olla kärsivällinen, asiat ei nimittäin tuu menemään aina niin ku haluais ja todennäkösesti se vuos tulee olemaan kaikkea muuta kuin mielessä kuvitteli. Kunhan asenne on kohdillaan niin melkein kaikesta selviää ja palaa Suomeen monta kokemusta rikkaampana. Mä oon itseasiassa vasta näiden viimisimpien päivien aikana alkanu kunnolla ymmärtämään vaihtovuoden arvon ja tuun varmasti ymmärtämään vielä paremmin kun Suomeen palaan. Onhan tää välillä ollut kovaa hampaiden kiristystä ja pientä itkua, mutta hetekäkään en kadu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti