maanantai 8. syyskuuta 2014

INSIDE THE FACTORY



IMG_5551-PalautettujennyIMG_5460-Palautettuhylätty

Käytiin Jennyn kanssa viime perjantaina ottamassa muutamat kuvat hylätyllä tehtaalla. Mä en yleensä pelkää esimerkiksi kauhuleffoja yhtään, mutta sitten kun itse joudun tollaseen pelottavaan paikkaan niin oon ihan vellit housuissa, ja kaikenlisäks lietsoon sitä pelkoa kaikkiin muihinkin :-D Ja voitteko uskoa että Jenny oli itse ollut tuolla kesälomalla kavereidensa kanssa keskellä yötä?! huhhuh, hyvä kun uskalsin tonne pihalle asti tulemaan.
 Käytiinhän me sitten sisälläkin ja mielikuvitushan siinä rupes laukkaamaan ja juteltiinkin siinä sitten että miten reagoitaisiin jos löydettäis hirttäytynyt ihminen tuolta, hyi. Tosta huteran näköisestä "tornista" tuli mieleen myös muutama vuosi sitten tapahtunut onnettomuus missä nuori poika kuoli tiputtuaan siilosta ja lähdettiinkin tuolta aika pikasesti pois kun molemmille tuli niin ahdistunut olo... Raahasin Makken kuitenkin seuraavana päivänä mun mukaan tonne koska halusin ottaa parit asukuvat rakennuksen ulkopuolella (en tietty astunut jalallakaan enää sisälle, tarviin siihen vähintään neljä henkivartijaa :'D) Eli siis asukuvia on tulossa lähiaikoina !

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. haha joo mietittiinkin että taitaa olla sama paikka missä olitte crissen kaa! :D

      Poista
  2. missä toi mesta on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on siinä itäharjun lidlin vieressä / M&M takana kun siinä on sellasta teollisuusaluetta :)

      Poista